About Bali




Bali on tuliperäinen, paratiisiksi ja jumalten saareksi kutsuttu saari Indonesiassa Kaakkois-Aasiassa. Kooltaan saari on 5 633 neliökilometriä, leveyttä 153km ja pituutta 112km. Indonesian saaristossa Bali sijoittuu sen keskivaiheille, länsipuolelle jää Jaava ja itäpuolelle Lombok.

Balin pääkaupunki on saaren eteläpäässä sijaitseva Denpasar. Saarella asuu noin 3,2 miljoonaa asukasta, joista suurin osa on hindulaisia balilaisia. Noin 93 prosenttia balilaisista lasketaan hindulaisiin, muslimeja on hieman alle 5 prosenttia. Bali onkin ainut saari Indonesiassa, joka ei ole muslimienemmistöinen. Balin asukkaista jo yli 30 000 on saarelle vakituisesti asumaan muuttaneita ulkomaalaisia.

Bali sijaitsee lähellä päiväntasaajaa, joten siellä vallitsee trooppinen ilmasto jonka keskilämpötila on +30 astetta ympäri vuoden. Ylhäällä vuorilla ilmasto on kuitenkin lähes aina viileää. Kostea kausi saarella osuu loka-maaliskuulle ja kuiva kausi huhti-syyskuulle. Saaren tuliperäisyys, suuri sademäärä ja läpi vuoden pysyvä lämpö ovat saaneet aikaan todella runsaan kasvillisuuden. Suurin osa saaresta on kuitenkin viljeltyä, joten alkuperäistä trooppista sademetsää löytyy laajalalti ainoastaan saaren länsiosan suojelualueelta.

Bali on Indonesian suosituin saari matkailun saralla, ja saaren eteläosissa Kutalla ja Sanurilla tämän huomaa kaikkein selkeimmin. Bali on kuitenkin melko laaja saari, ja sen eri osat eroavat suuresti toisistaan. Etelän rantalomakohteet ja turistirysät poikkeavat täysin mm. viileämmästä vuoristoseudusta pohjoisempana.

0 comments:

Post a Comment