Kuala Lumpur


Noniin nyt on lopultakin taas aikaa kirjoittaa, sillä palattiin eilen reissun päältä takaisin kotiin Balille. Tien päällä hurahti yhteensä noin 22 päivää ja täytyy sanoa että onpa mukavaa olla taas kotona omassa sängyssä tietäen ettei tarvitse seuraavana päivänä olla hyppimässä yhtään mihinkään :) Mutta asiaan, ensimmäisenä esittelyssä on Malesian reissu joka tosin rajoittui tällä kertaa pelkästään Kuala Lumpuriin. Ja koska tää nyt tulee tälleen jälkijunassa niin kirjotan koko viikon yhteen pötköön tiivistettynä, sorry!



Saavuttiin Kuala Lumpuriin perjantaiyönä kellonaikaan jota en enää muista ja vietettiin ensimmäinen yö hämyisessä haisevassa hotellissa parisängyssä jossa jouset pullotti melkein ulos patjasta. Aamulla syötiin nopeasti aamupala (pikakahvi ja kuivia leipäkänttyjä) ja luikittiin ulos etsimään parempaa majapaikkaa.

Seuraavaksi yöksi otettiin hotelli Jalan Alorilta, siisti pieni huone ilmastoinnilla maksoi 90 malesian ringittiä. Jalan Alor on tunnettu ruokakatu Kuala Lumpurissa ja paljon hyviä herkkuja me sieltä löydettiinkin huokeaan hintaan. Aika paljon kiinalaisvaikutteista pöperöö vaikka ei vielä chinatownissa oltukaan. Ja kiinalaisia pallukoita roikkui paljon ilmassa mikä vielä tehosti sitä kiinafiilistä.





Jalan Alorilta vaihdettiin loppuajaksi chinatowniin mistä löydettiin kiva backpackers hostelli jossa yö maksoi vain 50RM. Huone oli varustettu pelkästään kerrosängyllä ja pienellä pöydällä, vessa ja suihkutilat oli yhteisissä tiloissa. Chinatownista löytyi myös hyvää ruokaa, mut mun mielestä ehkä Jalan Alor oli kuitenkin siinä mielessä parempi. Kuala Lumpurin chinatown on aika turistialuetta, vähän samantapainen kuin Singaporessakin mutta suurempi. Paljon shoppailtavaa, vaikka aika lailla samaa tavaraa joka liikkeessä.





Chinatownin lähellä oli Central Market missä oli paljon kaikenlaista ostettavaa, siellä oli ihan mukava pyörähtää ja löytyi pari edullista löytöäkin jotka lähtivät mukaan. Kuala Lumpurissa meillä oli aika hankalaa löytää takseja jotka olisivat suostuneet laittamaan mittarin päälle, ehkä kolmannella tai neljännellä kerralla vasta päästiin semmoseen taksiin. Lähes joka päivä iltapäivästä iski järkyttävä ukkosmyrsky ja kaatosade päälle, mut ei kastuttu kuin kerran :) Mukava oli seurailla hostellin parvekkeelta ukkosen jylinää samalla pelaten korttia ja napsimalla herkkuja. Lauri innostui haisevasta durian hedelmästä (joka ei edes haissut niin pahalle mitä oltiin kuviteltu) ja söi niitä harva se ilta, ite en tykästynyt siihen makuun ollenkaan.



Kuala Lumpurissa käytiin hakemassa myös uudet viisumit Indonesian suurlähetystöstä mikä oli ihan mielenkiintoinen kokemus. Ensinnäkin Lauria ei päästetty sisään, sillä Laurilla ei ollut pitkiä housuja jalassa. Oltiin kyllä tietoisia siitä että pitää olla tietynlaiset vaatteet päällä, mutta oletettiin että riittää kun varpaat, polvet ja olkapäät on piilossa mutta eipä se riittänytkään nyt... Käytiin sitten hommaamassa Laurille jotkut jättikokoset ruskeet hippihousut ja palattiin takaisin suurlähetystöön.

Homma meni siellä suurinpiirtein näin: paperien täyttö ja tarkitus pisteessä 1. Ahtautuminen läpi ihmisten toiseen aulaan hakemaan paperiin leima pisteessä 2. Takaisin pisteeseen 1, josta saa jonotusnumeron. Kävele yläkertaan, odota vuoroasi ja sit vasta maksa viisumi ja heitä paperit sisään. Parin päivän päästä saatiin käydä sit hakemassa passit viisumeineen takasin.

Yhtenä päivänä lähdettiin käymään Batu Cavesilla jonne ei maksanut sisäänpääsy yhtään mitään. Sieltä löytyy iso kullattu hindupatsas ja pitkät portaat ylös luolaan jossa oli ihan kauniita muodostelmia mutta oli nopeasti oli nähty. Yksi turistikrääsäkauppa oli eksynyt sinnekin joka soitti ärsyttävää musiikkia ja luola oli aika roskainen joten se vähän pilasi tunnelmaa. Päätettiin lähtee käymään opastetulla luolakierroksella mistä piti maksaa 35RM ja se oli oikein kiva. Suurin osa ajasta käveltiin täydessä pimeydessä pelkkien taskulamppujen kanssa ja opas kertoi luolaston historiasta ja sitä asuttavista eläimistä (nähtiin lepakoita, hämähäkkejä ja tuhatjalkaisia). Bussi Batu Cavesiin maksoi keskustasta 3RM.





 Valoa kajasti luolaan dark caves -kierroksella

Kuala Lumpur oli yllättävän pieni kaupunki, chinatownista käveli helposti esimerkiksi Petronasin twin towereille ja ydinkeskustaan bintang walkille. Käveltiinpä muuten Indonesian suurlähetystöstäkin takas hotellille, se oli jo vähän pitempi matka mutta ei mahdoton ollenkaan. KL tuntui aika tylstältä kaupungilta, shoppailua siellä voi harrastaa ja herkuttelua mutta eipä me paljoo muuta tekemistä siellä keksitty. Lentokentältä kestää aika kauan tulla keskustaan, me tultiin bussilla joka maksoi 8RM (taksi ois maksanu 70RM), pois lähtiessä mentiin osa matkasta junalla ja loppumatka bussilla, tälleen oli paljon nopeempi ja mukavampi eikä maksanut kuin 12RM per henkilö.

 Petronas Twin Towers

 Musical fountain

 Bintang Walk

Mitäs muuta... Ainiin käytiin Bird Parkissa joka siihen hintaan nähden ois voitu jättää näkemättä mutta käytiinpä silti. Lintupuistossa oli suuret alueet katettu verkolla ja siellä siis sais käveleksiä itsekseen lintujen seassa. Suurin osa vapaana kulkevista linnuista oli riikinkukkoja ja jotain hassuja haikaralintuja, erikoisemmat linnut oli sitten häkeissä. 


 Evil pöllö! (en tiedä miksi sen silmät näytti tuolta kuvassa)

Yksi lintu oli eksynyt verkon toiselle puolelle

Lauri ruokkimassa karppeja

Siinäpä meidän Kuala Lumpurin reissu suurin piirtein, seuraavana kohteena oli Kambodza ja Phnom Penh josta kirjoitankin sitten seuraavalla kerralla. Loppuun vielä muutamia kuvia sieltä sun täältä.

japanese ice cream

 Laurin synttäriaamiainen

 Maailman parasta pitsaa! Tai sit johtu vaan siitä että en ollu syöny kuukausiin...


Buffet ruokailu, ehkä paras ilta Kuala Lumpurissa :D



- Outi



Lomasuunnitelmat


Ensiviikolla on Balilla Nyepi -juhla, eli hiljaisuuden päivä. Silloin koko Bali hiljentyy, kaikki liikenne pysähtyy (myös lento- ja laivaliikenne!), valoja ja elektronisia laitteita ei saa pitää päällä ja ulkona on liikkumiskielto. Paikalliset ovat täällä jo pitkän aikaa rakennelleet paperista ja bambusta suuria ogoh-ogoh demonipatsaita/hahmoja joita tietääkseni kuljetetaan kulkueissa pitkin katuja ennen hiljentymistä, ja lopuksi nämä ogoh-ogoh patsaat vielä poltetaan. Kulkueissa pidetään paljon ääntä paukuttelemalla raketteja, soittamalla rumpuja ja muita soittimia. Meidän villalta löytyneen kirjan mukaan näiden kulkueiden tarkoituksena on pelotella demonit ja muut pahat henget pois saarelta.


Seuraavana aamuna (12.4.) alkaa itse Nyepi eli hiljaisuuden päivä. Koko Bali uppoutuu hiljaisuuteen ja kadut autioituu, näin uskotellaan niille harvoille pahoille hengille jotka olisivat vielä jääneet saarelle, ettei täällä asu ketään. Kun ketään ei näy, pahat henget lähtevät pois saarelta. Tästäkin on kuitenkin kirjan mukaan eriäviä mielipiteitä, toisten mukaan kulkueissa lahjotaan demoneita ja hiljaisuudella näytetään tyytyväisyys siihen että demoneita on miellytetty.

Nyepi on ensiviikon tiistaina, mutta minä ja Lauri harmi kyllä lähdemme täältä jo huomenna reissun päälle... Olisi ollut mukavaa olla täällä näkemässä tämä erikoinen juhla, mutta meidän viisumi menee pian umpeen joten eipä oo paljoo vaihtoehtoja. Huomenna meillä lähtee illalla lento Malesiaan Kuala Lumpuriin missä ollaan noin viikko, ja sieltä matkamme jatkuu Kambodzaan Phnom Penhiin. Kambodzassa olisi tarkoitus viettää muutama päivä pääkaupungissa, jatkaa sen jälkeen pohjoiseen Siem Reapiin ja sieltä käsin käydä tutustumassa mahtavaan Angkor Wat -temppelialueeseen. Siem Reapista jatketaan maitse kohti Thaimaata ja viimeinen pysäkki on Bangkok josta meillä lähtee maaliskuun lopussa lento takasin Balille :)


- Outi






Road trip part. 3


Aikaisemmin viime viikolla lähdettiin vuorostaan Niinan ja Päivin kanssa kiertämään Balia skoottereilla. Päivi hommas Suomessa jo kansainvälisen ajokortin joten meidän liikkuminen onnistui kätevästi ja halvasti, sillä yksi litra bensaa maksaa täällä 4500 rupiaa, mikä on euroissa alle 40 senttiä...

Tuliaisia Suomesta

Lauri tilas meille vähän mehuja...

 Maisemaa matkan varrelta

Aloitettiin meidän retki keskiviikkona heti koulun jälkeen, ja ensimmäisenä suuntasimme kohti kolmea järveä Keski-Balilla. Ehdittiin perille hyvin ennen auringonlaskua ja löydettiin majoituskin yhdestä kylästä minkä nimeä en ikävä kyllä juuri muista. Käveltiin vähän ympäristössä ja käytiin syömässä, iltapalaksi ostettiin vielä herkulliset friteeratut banaanit suklaan ja juuston kera mitkä mussutettiin hotellilla ennen nukkumaanmenoa.



Aamulla lähdettiin jatkamaan matkaa ja pysähdyttiin lake Bratanilla ja Pura Ulun Danu Bratan temppelillä. Muistaakseni piti maksaa 30 000 rupiaa /hlö päästäkseen katsomaan tuota kyseistä temppeliä, joka myös koristaa 50 000 rupian seteliä. Temppeliltä jatkettiin matkaa Gitgit vesiputoukselle, jonne ei onneksi tarvinnut kävellä kovin kauaa (kyllä, olen niin laiska) eikä niin pöpelikössä kuin viime kerralla.

 Pura Ulun Danu Bratan


 Gitgit waterfall + Lauri


Vesiputoukselta jatkettiin matkaa Singarajaan jossa pysähdyttiin syömään, ja sen jälkeen huristeltiin vuoristoreittiä pitkin mount Baturin ja Abangin ohi kohti Ubudia. Matkalla pysähdyttiin vielä lähellä Kubua sijaitsevassa perinteisessä kylässä. Ubudiin ehdittiin illaksi ja käytiin seuraavana aamuna siellä shoppailemassa tuliaisia ja omia ostoksia. Ubud marketilla on tosi hankalaa joiltain myyjiltä saada hintoja tippumaan normaalille tasolle, aivan liikaa turisteja hengailee sielläkin... Denpasarissa saa paljon pienemmällä vaivalla hyvän hinnan. En ees ymmärrä miten ne myyjät siellä Ubudissa kehtaa pyytää jostain rätistä esimerkiksi 500 000 rupiaa vielä väittäen sitä 100% silkiksi :D Pitäkööt rättinsä, pyh.

 Ubud market


 Pengliburan bangli - traditional village


Ubudin jälkeen tosiaan jatkettiin matkaa sit Sanuriin ja siitä Lembonganille mistä jo kirjoitinkin. Vaikka tytöt oli täällä vain viikon, kerettiin nähdä tosi paljon kaikenlaista. Toivottavasti te myös olitte tyytyväisiä Niina ja Päivi reissuunne :) Kiitämme suuresti kun tulitte käymään sieltä asti, nähdään taas kesällä!


Nyt tällä viikolla meillä on pelkästään tenttejä, 4 on jo takana ja 2 vielä edessä. Sen jälkeen alkaa loma ja palataan koulun penkille vasta 1. huhtikuuta... onhan tuo koulunkäynti niin rankkaa ollutkin että loma tulee todellakin tarpeeseen, hehee.

- Outi


Lembongan island


Viime kerrasta onkin jo vähän aikaa, mut nyt tulee taas kaksi postausta putkeen. Viime viikonloppuna lähdettiin käymään Niinan, Päivin sekä Laurin kanssa tuossa viereisellä Lembonganin saarella. Lähdettiin sinne Sanurista, eikä matka saarelle kestä kuin puolisen tuntia jos ottaa speed boatin. Speed boat maksaa 150 000 rupiaa ja hidas, paikallinen botski muistaakseni 80 000 rupiaa. Me päädyttiin ottamaan molempiin suuntiin speed boatit, mukavampi silleen ja säästettiin samalla myös aikaa.


 
Lembongan oli todella positiivinen ylläri, kaunis ja ihanan leppoisa pikku saari. Kirkas, turkoosi meri joka puolella eikä liikennettä paljoakaan. Vene jätti meidät mushroom bayhin, josta käveltiin vähän matkaa eteenpäin kunnes päätettiin vuokrata skootterit ja ajettiin niillä toiseen kylään ja otettiin sieltä homestay majoitus. Todella siistit huoneet eikä hinnallakaan pilattu, vähän päälle 100 000 rp yö. Samaisesta paikasta vuokrattiin seuraavaksi aamuksi myös snorklausretki joka maksoi 150 000 rp sisältäen venekuljetuksen, kamppeet ja 3 eri snorkkelispottia.






Niina ja Päivi ei ollu kumpikaan aikaisemmin snorklannut joten oli tosi kiva että kerettiin käydä tutustumassa myös vedenalaiseen maailmaan :) Sääkin helli meitä koko matkan ajan, aurinko paistoi lähes kirkkaalta taivaalta ja oli välillä ehkä vähän liiankin kuuma. Lauantaina takaisin tullessa alkoi satamaan kaatamalla vettä heti kun lähestyttiin Balia... mut ei onneksi kestänyt kauaa.

Itse tykkäsin Lembonganista tosi paljon, mielelläni menisin käymään toistekin. Vain niin lyhyen matkan päässä ja pääsee todella pakoon tätä Etelä-Balin hektistä elämää... saya suka sekali.


 Merellä meitä vastaan meloi nainen ja koira surffilaudan päällä
(tuossa kohdassa muuten oli syvää, vaikka pohja näkyykin!)


Snorkkeloimassa @ Crystal Bay

- Outi